17.9. Jokohama humahuta
17.9.2007 – 12:49Tuli aamulla sellainen olo, että voisi tehdä jotain muutakin kuin vain pyoriä Tokiossa, joten lähdettiin junalla Yokohamaan. Yokohama on käytännossä kasvanut kiinni Tokioon, eikä kolmen vartin junamatkan aikana huomaa, missä vaiheessa kaupunki vaihtuu. Yokohama on Japanin tärkeimpiä satamia ja ulkovaltojen laivastot ovat Japaniin tullessaan ankkuroituneet sinne. Sen seuraksena Yokohamaan on kasvanut mm. maailman toiseksi suurin chinatown. Tarkistamatta jäi, missä on suurin, mutta veikkasimme San Fransiscoa.
Pyorittiin jonkin aikaa chinatownissa, mutta pokerryttävä kuumuus ajoi meidät pian kohti Landmark Toweria, joka on Japanin korkein rakennus – 296 metriä. 69. kerros on näkoalakerros ja sieltä avautuikin hienot näkymät koko Kanton alueelle. Fuji oli peittynyt usvaan. Matkalla tornitaloon, paikalliset jehovan todistajat yllättivät holmistyneen Ollin – käveltiin kadulla ja auto pysähtyi viereen ikkunat auki. Mies huusi autosta meille jotain tyyliin “Pleease take this! Flee!” ja Olli sitten haki mieheltä Watchtower-lehden.
Tornista suunnattiin kohti aiemmin bongattua optikkoliikettä, josta sai rillit mukaan puolessa tunnissa. Hintakaan ei päätä huimannut – peruspokat lähti 50 eurolla ja vähän fiksumman näkoiset 70 eurolla. Sen jälkeen suunnattiin takaisin Tokioon, pestiin pyykkiä ja päivitettiin blogeja Mangalandin rookin käryisissä kopeissa. Iltapalaksi syotiin Galbia.







2 Responses to “17.9. Jokohama humahuta”
Kuinkakohan pökerryttävän kuuma siellä oikeasti on.
Täällä sataa kaatamalla ja tuulee. En muista millon oli viimeks päivä, ettei olis satanu. Että nauttikaa!
By Nici on Sep 21, 2007
Njoo, kylmä tuli t-paidassa hki-vantaalla
By timo on Sep 24, 2007