9.9. Tokio
10.9.2007 – 05:08klo 21
Tätä kirjoittaessa ollaan oltu hereillä jo reilu 30 tuntia yhteen menoon. Kone oli täynnä eikä kukaan meista saanut nukuttua istualtaan. Kone oli uusi Airbus A340 ja sillä on kyllä mukavampi matkustaa kuin vanhoilla MD-11:lla. On hiljaisempi ja jokaisella on oma ruutu mistä katsoa leffoja tai vaikka pelata tietovisaa muiden matkustajien kanssa. Onneksi flunssa ei enää vaivannut, vaikka viela edellisenä iltana olikin vähän lämpoä.
Alkuperaisista “suunnitelmista” poiketen päätimmekin mennä ensin pariksi yoksi Tokioon ja sitten vasta vuorille kun säät siellä paranevat. Kyseltiin Uenon turisti-infosta edullista hotellia, mutta kaikki tuntuivat olevan täynnä, niin käveltiin sitten tuttuun Ryokan Katsutaroon, mistä loytyikin huone. Päivä kului vähän jetlag-tokkurassa ja käytiinkin vain pikaisesti Meiji-Jingussa ja Akihabaran elektroniikkakaupoissa. Lämmintä on 30 astetta ja pirun kosteaa.
Akihabarasta loytyi mieleton retropelikauppa, jossa täytyy vielä käydä toistamiseenkin myohemmin. Ylin kerros oli täynnä vanhoja kolikkopeleja ja niita japanilaiset pelasivat kädet hiessä ja rooki suussa – katku oli sen mukainen. Seuraavat pari kerrosta oli pyhitetty vanhoille konsolipeleille – kaikki nintendot, segat ynnä muut klassikot oli kaupan ja niihin toki pelejä ja muuta krääsää. Olisimme muuten kävelleet ohi, mutta ylimmän kerroksen ikkunoista raikasi sen verran tutut Super Marion tunnusmusat, että ei vain voitu kävellä ohi.
Antti pelaa Nintendon kolmiulotteista Virtual Boyta vuodelta 1995.




