Timo [spiky]

Tokyo

Tokiosta jäi vähän sekava olo. Täysin erilainen paikka kuin mikään reissun aikaisempi kaupunki. Nähtävyyksiä ei loppujen lopuksi ole kauheasti, ainakaan mikä olisi itseäni kiinnostanut – kannattaakin ajatella ennemmin jokaista kaupunginosaa omana nähtävyytenään. Viidessä päivässä ei kovin montaa kaupunginosaa ehtinyt koluta – pyörimme Ginzassa, Akihabarassa, Asakusassa, Shinjukussa, Shibuyalla ja Harajukussa. Tokioon tullaankin lähinnä shoppailemaan.

Akihabaraan tullaan tasan yhdestä syystä – elektroniikkaostoksille. Siellä menikin sitten kokonainen päivä, vaikka mitään isompaa ei tullutkaan ostettua. Mukaan tarttui vastamelukuulokkeet, sd-muistikortti ja fm-lähetin. Hinnat vastasivat aika pitkälti Suomen hintoja, mutta valinnanvaraa ja vaihtoehtoja oli rutkasti enemmän. Shinjukusta löysin kameraan käytetyn objektiivin. Voin suositella MapCamera -nimistä kauppaa, joka myy käytettyjä ja uusia kameroita sekä objektiiveja ja muita tarvikkeita. Sieltä lähti mukaan 28-80 millinen Canonin L-sarjan objektiivi. Harajukusta olimme jo etukäteen paikallistaneet silmälasikaupan, josta saa uudet pokat ja lasit mukaan tunnissa. Lasien tilaus ja näöntarkistus meni sujuvasti ja uudet lasit lähti mukaan 50 eurolla. Liikkeen nimi taisi olla Zoff.

Tokiossa majoituimme ryokaniin Uenon kaupunginosassa. Ryokan Katsutaro oli Kyoton vastaavaa tilavampi, mutta maksoikin 28 euroa yöltä per nokka. Kylpyä ei tästäkään paikasta harmiksemme löytynyt, mutta kivenheiton päästä löytyi paikallinen sento, jossa olikin tähän astisista sentoista kuumin vesi, lähemmäs 50 astetta. Majapaikan vierestä meni viattomalta näyttävä pikkukatu, mutta siinä olikin varsin kova liikenne joka aamu. Lisäksi bussit täristivät taloa, ehkä talon toisella puolen olevissa huoneissa olisi ollut rauhallisempaa.

Hyviä ruokapaikkoja oli helppo löytää. Shinjukusta löytyvän Sumitomo Buildingin 49. – 52. kerrokset on pyhitetty näköalaravintoloille ja käytiinkin siellä shabu shabulla. Shabu shabua kun tilaat, tarjoilijatäti tuo pöytään kaasukeittimen ja iskee pataan jonkunsortin liemen ja vihanneksia. Sitten odotellaan että vesi alkaa hiljaksiin kiehua ja aletaan dipata tarjottimella olevia herkullisen näköisiä ohuen ohuita naudanlihasiivuja liemeen. Siivut kypsyvät parissa minuutissa, minkä jälkeen niitä dipataan haluttuihin kastikkeisiin ja syödään. Hauskaa, hyvää ja täyttävää.

Ravintolasta avautuva maisema muistutti BladeRunner-elokuvaa. Parina muuna iltana vietettiin aikaa satunnaisissa izakayoissa eli kansan ravintoloissa. Näissä paikoissa on tarkoitus tilailla syötävää ja juotavaa pikkuhiljaa. Japanilainen juomiskulttuuri eroaakin suomalaisesta siten, että kokoajan myös syödään jotain juomisen ohella.

Tokion joukkoliikenne on toimivuudessaan jotain ennennäkemätöntä. Metro- ja junalinjoja on käsittämätön määrä, mutta silti tumpelo turistikin sisäistää systeemin ensimmäisen päivän aikana. Ensin katsotaan taulusta mihin ollaan menossa ja luntataan siitä lipun hinta, ostetaan lippu automaatista ja tarjotaan se lukijalaitteeseen laiturin portilla. Siirretään lippu taskuun ja matkustetaan. Määränpäässä lippu laitetaan taas portilla olevaan lukijaan. Jos lukija sanoo, että lipun arvo ei riitä, lippu työnnetään toiseen automaattiin vaaditun lisäsumman kera. Laiturille tai sieltä pois ei siis pääse lainkaan ilman lippua, joten pummilla ei kuljeta ja jos et tiedä kuinka paljon matka tulee kustantamaan, ostat vain halvimman lipun ja maksat loput perillä. Emme kokeilleet lastenlipulla kulkemista, koska kulkeminen oli muutenkin sen verran halpaa.

Meiji-jingu temppeli on Tokyon suosituin vihkimispaikka.